ICE POWER header

Kipu ja kylmähoito

Maailman kivuntutkimusjärjestö (International Association for the Study of Pain) on määritellyt kivun epämiellyttäväksi, sensoriseksi tai emotionaaliseksi kokemukseksi, johon liittyy mahdollinen tai selvä kudosvaurio tai jota kuvataan samalla tavoin.

Jokaisella ihmisellä on kuitenkin yksilöllinen kipukynnyksensä eli kivun sietokyky ja kokeminen vaihtelevat ihmisten kesken ja myös tilanteiden mukaan. Kipu voi olla ärsykkeen lähtökohdasta riippuen pinnallista tai syvällistä. Se voi tuntua missä tahansa: ihossa, lihaksistossa, luustossa tai sidekudoksissa.

Kipu voi olla äkillistä, niin sanottua akuuttikipua, joka viestittää, ettei kaikki elimistössä ole kunnossa. Akuutin kivun tarkoituksena on vain herättää huomiota esimerkiksi uhkaavassa kudosvauriossa, ei aiheuttaa kärsimystä. Kipu voi olla myös pitkäaikaista, kroonista kipua, jolloin se kestää pidempään, kuin itse kudosvaurion paraneminen. Pitkäaikaista kipua on myös neuropaattinen kipu, joka aiheutuu hermoston vauriosta tai toimintahäiriöstä.

Fysiologisesti kipu etenee elimistössä niin sanottuna kipuratana. Se lähtee ihossa, lihas- ja luustoranteissa sekä sisäelimissä sijaitsevien perifeeristen hermopäätteiden kautta selkäytimeen ja sieltä edelleen aivokeskuksiin.

Kipukokemus muodostuu selkäytimen ja aivojen eri alueiden yhteisvaikutuksena. Hermoimpulssia säätelevät selkäytimessä olevat neuraaliset mekanismit eli portit. Ne voivat ehkäistä tai voimistaa hermoimpulssin kulkua. Kivun hoidossa puhutaan usein niin sanotusta "porttikontrolliteoriasta", jonka mukaan erilaisten fyysisten, emotionaalisten ja kognitiivisten tekijöiden avulla pyritään sulkemaan näitä portteja.

Kylmähoito aktivoi sellaisia hermopäätteitä ja hermoratoja, jotka pystyvät estämään tämän selkäydintasolta aivoihin nousevan kipuradan toimintaa. Tällöin kylmätuntemuksella yksinkertaisesti syrjäytetään kiputuntemus. Samalla aivot alkavat antaa elimistölle käskyjä tuottaa paranemista nopeuttavia endorfiinisiä aineita. Näin kylmähoito edesauttaa myös kehon oman paranemismekanismin syntyä.

Kylmähoidon avulla verisuonet supistuvat ja aineenvaihdunta heikkenee käsitellyllä alueella. Kylmällä voidaankin paitsi tyrehdyttää verenvuotoa ja vähentää tulehdussolujen syntyä myös estää ja hidastaa turvotuksen muodostumista. Ensiapuna ennen kirurgisia toimenpiteitä kylmähoidolla voidaan helpottaa itse toimenpiteitä, vähentää arpikudoksen syntyä ja nopeuttaa toipumista. Kylmähoidolla voidaan tukea varsinaista lääkehoitoa ja fysioterapiaa ja vähentää kipulääkityksen tarvetta.

© 2007 Fysioline Oy, WWW-sivut: Tietotemput www-sivut: Tietotemput Fysioline Oy